Moottoriurheilu on unelmien täyttämistä

Marko Koiraselle auto- ja moottoriurheilu on ollut unelmien täyttymys todeksi. Markon lailla monet huippulahjakkaat kuljettajat kilpailevat tallipaikoista ja sopimuksista kausi toisensa jälkeen. Moottoriurheilu voi viedä elämässä lähes kaiken ajan, mutta on silti aina kaiken ajan ja vaivan arvoista. Suomalaiset ovat aina olleet moottoriurheilukansaa, joten ei ihme, että Suomesta löytyy monia lahjakkaita moottoriurheilun maailmanmestareita.

Koiranen GP lähti vuonna 2015 Pohjois-Euroopassa ajettavaan FIA:n alaiseen Formula 4 -sarjaan promoottoriksi. Koiranen GP, Marko Koirasen johdolla pyöritti SMP F4 NEZ Championship -sarjaa aina vuoteen 2018 asti. Tallille avautui myös muita loistavia mahdollisuuksia näyttää kykyjään, eli aloittaa Espanjan F4-sarja vuonna 2016. Sarjaa pyöritettiin huikeat kaksi kautta, jonka jälkeen Koiranen GP päätti hengähtää, ja jäi pois sarjan promoottorin tehtävistä.

Elä unelmaasi

Sanonnan mukaan ovat tehneet myös Koirasen veljekset Marko ja Jari, loistavat autourheilulupaukset, huippukuljettajat sekä kaikki moottoriurheilun yhteistyökumppanit. Marko Koiranen on pyörittänyt myös formulasarjoja Venäjällä, Suomessa ja Virossa. Koiranen GP on nuorille kuljettajille suunnattu kotimainen polku kohti kansainvälisiä formulasarjoja ja rata-ajon huippuluokkia. Nuoret saavat tuntumaa ja oppia lajiin, eli heillä on mahdollisuus näyttää piilevät kykynsä lajin parinsa. Formula Open Finland tulee olemaan isompi osa kokonaisuutta ja formulasarjaa vuonna 2020. Marko Koirasen lisäksi hankkeessa ovat mukana Formula 3 -autojen parissa työskentelevä Juha Fred ja Formula Ford -tallia pyörittävä Heikki Hirsimäki. Toimintaa koordinoi autourheilun lajiliitto AKK.

Koiranen GP -tallin mestaruudet

Koiranen GP -talli on juhlinut sekä kuljettaja- että tallimestaruuksia. Seuraavassa on lueteltu kaikki tärkeimmät voitot Koiranen GP -tallin historian ajalta.

Tallimestaruudet

  • Eurocup Formula Renault 2.0: 2011 ja 2014.
  • Formula Renault 2.0 NEC: 2011.
  • Formula Renault 2.0 Alps: 2014, 2015.

Kuljettajamestaruudet

  • Atte Mustonen, Italian Formula Renault 2.0 -talvisarja: 2005
  • Kevin Korjus, Eurocup Formula Renault 2.0: 2010
  • Nyck de Vries, Eurocup Formula Renault 2.0: 2014
  • Jack Aitken, Eurocup Formula Renault 2.0: 2015
  • Carlos Sainz, Formula Renault 2.0 NEC: 2011
  • Daniil Kvjat, Formula Renault 2.0 Alps: 2012

Marko Koiranen on erittäin tyytyväinen, että aikoinaan lähti rohkeasti toteuttamaan unelmiaan. Moottoriurheilu on aina ollut lähellä hänen sydäntään ja tulee olemaan jatkossakin.